Patricia Highsmith: Edithin päiväkirja

17.00 Sis. ALV.

Edithin talo pikkukaupungissa on perheen unelmien täyttymys. Alku on idyllinen, mutta kun vuodet kuluvat, Edith havahtuu uuteen todellisuuteen, jota rasittavat hänen laiska, kiero poikansa Cliffie sekä vanhuudenhöperö George-setä. Arkielämän kuristusote voimistuu hitaasti mutta varmasti. Vähitellen Edith pakenee yhä enemmän päiväkirjaansa, jossa hän luo täydellisen kuvitelman aivan erilaisesta todellisuudesta.

Todellinen ja kuviteltu elämä joutuvat väistämättä törmäyskurssille, ja hyytävän loppuratkaisun taustalla piilee murha.

Psykologisen jännityksen mestari Patricia Highsmith syntyi 1921 Yhdysvalloissa ja kuoli 1995 Sveitsissä. Hän aloitti kirjoittamisen varhain, ja jo 16-vuotiaana hän päätti tulla kirjailijaksi. Ura alkoikin menestyksekkäästi, sillä Alfred Hitchcock ohjasi elokuvan hänen ensimmäisestä romaanistaan Muukalaisia junassa. Useita elokuvia on tehty myös Highsmithin tunnetusta Tom Ripley -sarjasta, joka koostuu viidestä romaanista. Highsmith pureutuu teoksissaan pikemminkin rikoksentekijän mielenliikkeisiin kuin varsinaiseen tekoon. ”Minua kiinnostaa, miten syyllisyys vaikuttaa henkilöhahmoihini”, hän totesi itse. Highsmithin laajasta tuotannosta on suomennettu suuri osa, lähes kaksikymmentä teosta.

Osasto:

Kuvaus

Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen
Kovakantinen, 302 sivua
Hinta kirjakaupoissa n. 29 €
”Nettihinta” Siniplaneetan postimyyntiasiakkaille 17 €
ISBN 978-952-5658-28-6